Olen miettinyt tai oikeastaan huomannut itsessä muutoksia,kun alettiin ruveta yrittämään lasta eikä se ihan helposti käynytkään. Esimerkiksi töissä tein ennen paljon sellaisiakin hommia mitkä ei mulle varsinaisesti kuulunut,siivoilin toisten jälkiä ja tein asioita toisten puolesta paljonkin. Mutta nyt jo varmaan vuoden noin suunnilleen ,olen tehnyt yleensä vain ne mun omat työt,en korjaa toisten jälkiä  yms.(näin siis yleensä,tosin joskus sorrun ja pakko siivoilla muitten tekosia). Tuntuu ettei töissäkään ketään enää työnteko kiinnosta,kaikki vaan tekee sinnepäin asiat. Tunteja kiristetään ja me juostaan hullunlailla.Meitä on töissä muutama jotka aina kiroaa,kun osa ei tee hommiaan kunnolla tai edes ollenkaan,niin ei niitäkään kyllä enää kiinnosta siivota muitten jälkiä.Sellasia yksinkertasia asioita,pikkujuttuja kun ei viittitä tehä,ni voi V.Esimerkkiä ei voi oikeen laittaa kun sit tietäis millä alalla oon(vaikka väliäkös sillä,oon niin vainoharhanen nettiä kohtaan :DD). Mutta nykyään kun nään jonkun asian minkä jonkun olis pitäny hoitaa ni annan olla,ei vois vähempää kiinnostaa,meen vaan töihin,teen ne työt ja tuun kotiin.that's it! Työpaikan vaihto on käynyt mielessä myös,aika useinkin,mutta oman alan töitä on vähän tarjolla varsinkin vakituisia. Tuolla on aina hirveä kiire,ja oon ihan loppu ku kotiin pääsen. Esim. tänään just ehin tauoilla käydä ja sit aina se sama paska vaan jatkuu,kiire,kiire ja hirvee juokseminen,tosin tänään oli hyvä päivä verrattuna eiliseen kun ei eilen ehtiny taukoja pitää. Jos joskus pitäs ottaa vähän iisimmin sun muuta ni  vaikeeta se on ,ku on niin rankkaa toi työ.arg.

Toinen asia mikä on muuttunut on että meidän yhteisiin 'pariskunta' tuttuihin pidän/pidetään entistä vähemmän yhteyttä. Mieskin on jotenkin rauhottunu,ei enää käy läheskään niin usein baareissa/kavereilla ryypiskelemässä kuin ennen. Olen kyllä aina sanonut että multa ei tartte lupaa menoihinsa kysyä,lähinnä voi ilmottaa asiasta jos jonnekkin on menossa tjs. Miehen kavereilla on sellaisiakin vaimoja,että pitää miestä tosi lyhyessä hihnassa,mutta jokainen tyylillään,ja eihän ulkopuolinen voi mitenkään tietää miten pariskunnan kesken asiat hoituu/esim syistä  miksi mies on lyhyessä hihnassa.(Menipäs taas hiukan ohi aiheesta)

Ja kolmantena se,etten pidä sisaruksiini enää kovinkaan paljon yhteyttä,koska heillä melkein jokaisella on jo pari lasta ja lisää tulee (vaikka ei pitänyt)joopajoo.

Tietysti pitää mainita myös mielialan muutokset lääkkeistä. Kun syön teroluteja olen tosi äreä ja kiukkunen ja lyhyt pinnanen kokoajan,ja clomifenista tuli vaan paha olo,tais muuten olla teroillakin,että tuli paha olo,mutta puregon ei oikeastaan tuonut mukanaan mitään sivuoireita,muuta kun käsien voimattomuutta,kun pitää ite pistää se piikki joka päivä.Yöäks,mutta mitäpäs sitä ei tekisi sen tavoitteensa eteen,varsinkin kun noi on vielä ihan helppoa perus kauraa verrattuna niihin koeputki juttuihin sun muihin(huomaaa varmaan etten ole pahemmin vielä aiheeseen perehtynyt,passit ja iscit sun muut?tai jotaki)  Toivottavasti meidän ei tartte niin pitkälle mennä,siis toivottavasti KENENKÄÄN ei tarttis,mutta aina ei mee asiat niinku haluu.En sitten tiedä montako puregon kiertoa me saadaan yrittää ennen järeempiä/muita juttuja,kun periaatteessa se puregon toimi,toivottavasti toimii tulevassakin kierrossa.Itse pistelin kerran päivässä sen 50 yksikköö ja pistelin 15 päivää(just tarkistin kalenterista :) )

On sitä varmaan muutenkin paljon tullut tässä ajassa muututtua,mutta ei kaikkea huomaa itse,ainahan aika kasvattaa,varsinkin kun on nuori ja miksei vanhempikin,aina on uutta opittavana.

Siitä olen iloinen,että uskalsin ottaa yhteyttä lääkäriin tässä asiassa ajoissa,ettei märehditty asiaa vuosia itseksemme(varsinkin kun oon niin kärsimätön). Mehän ei yritetty edes vuotta kun pääsin lääkärin vastaanotolle(kun vissiin pitäis itse yrittää vuosi,ennenkuin pääsee lääkärille asiaan liittyen,ainakin julkisella)  ja hoitoihin pääsyä odotin 3kk. ja aina sama mukava lääkäri/lääkärit julkisella puolella sairaalassa,jossa lapsettomuus poliklinikka on. Meillähän alkuun mies ei olisi halunnut ruveta yrittää lasta niin aikaisin,koska ajatteli et hetihän se sieltä tulee,mutta jotenkin se mukautu ajatukseen,että kannattaa alkaa yrittää ja niinhän siinä kävi,että ei olla vieläkään raskaana ja aikaa mennyt hiukkasen vajaa 1,5vuotta. Nyt mieskin jo aina jännää mun kanssa,et josko nyt ja josko nyt onnistuttais,mutta ei vielä,se suuri haave,oma lapsi antaa vieläkin odottaa itseään... Tulipahan taas joristua !