Lapset,lapset ja lapset mistäpäs sitä työpaikalla muusta puhuttaiskaan.Tänään taas oli aiheena se,että miten onkaan kiva kun tosi monella on samanikäisiä lapsia,että tosi mukavaa...ja päläpälä.Ja sitten eräät henkilöt kävi läpi et kenellä on montakin lasta ja minkä ikäisiä,tuli vähän orpo olo. Itse en tietenkään ottanut osaa keskusteluun,kun ei meillä ole lapsia ja tuskin oisin ottanukkaa vaikka olisiki.En tiedä onhan ne lapset tottakai tärkeitä vanhempiensa elämässä,kun ne on jo nyt meidän elämässä, vaikka meillä ei miehen kanssa vielä huom vielä(optimisti) olekkaan lapsia niin silti se haave omasta lapsesta joka toivottavasti joku päivä tulee tavalla tai toisella kulkee mukanamme joka päivä.

Eilen työkaveri joka hoidoista tietää sanoi että hei adoptoikaa,että se tuntee tosi monta jotka on adoptoinu.En sanonut mtn. Itse en osaa vielä kovinkaan realistisesti ajatella adoptiota,koska emme ole miehen kanssa vielä kovinkaan kauaa (1,5v) yrittäneet,ehkä on toinen ääni kellossa kun  aikaa on mennyt vaikka 5 tai 6 vuotta ei voi tietää,mutta ei todellakaan vielä.Molemmat olemme sitä mieltä että ensin yritetään saada ihan ikioma lapsi.Tietysti se olisi järkevää jne. adoptoidakkin,niin moni lapsi on vailla vanhempia ympäri maailmaa. Adoptiojonothan on pitkät ja varsinkin suomen sisäiset adoptiot,huhhuijjakkaa.Tähän väliin sanottakoon,etten ole oikeastaan yhtään perillä adoptioasioista,mutta monta vuottahan niissä menee. Siskoni kanssa juttelin tilanteestamme kerran ja hän sanoi,että kun hän miehensä kanssa lähitulevaisuudessa alkaa yrittämään lasta ja jos ei vuoden-kahden sisällä onnistu,on aika siirtyä adoptioon. Tosin onhan siskoni paljon minua vanhempi ja yksi asia minkä sanoi oli,että jos hoitoja tarvitsisi menisi niihinkin rahaa,joten sama kai se on laittaa rahaa adoptioon,koska silloin ainakin varmuudella saa edes joskus sen lapsen. Niin mitäpä tuohonkin sitten sanoo. Jokainen tehkööt omat valintansa ja miettikööt asiat niinkuin tahtoo.

Toinen joka töissä asiastamme tietää kailotti työpaikalla,että hei (nimi) arvaa mitä 'se'(joku yhteinen tuttu) oottaa vauvaa,eiks oo ihanaa ja juttelivat asiasta kaaaauan noin metrin päästä musta. Ihmiset ei aattele yhtään,tosin eikai sitä voi odottaakkaan,että kohdeltais kun pumpulia,enkä toisaalta toivokkaan sitä. Yleensä jos joku raskaudesta/vauvasta jotain puhuu ni oon vaa hiljaa ja sivuutan aiheen jotenkin ja mietin ittekseni et voi kun mekin saatais se vauva jo. Minä,Me,minä,me,minä,minäminä,mutta kaipa nää aiheet saa pyöriä oman navan ympärillä kun mun oma blogiki on ;DD

Aiheesta toiseen,teinpäs muuten eilen kunnon mudcakea,tuli toosi hyvää,ihanan suklaista,kosteeta ja vei kielen mennessää. Vaikka on pco ni oon antanu ittelleni luvan herkutella silloin tällöin,eikös tässä lapsen yrityksessä se rentous oo tärkeetä ja mä oon rento ku saan olla soffalla ja joskus herkutella,esim.mudcakella. (lisäilin yks päivä blogeja tonne toiseen linkkilistaan ja sieltäkin huomaa että leivonta ja ruoanlaitto on lähellä syndäntä :) ) Sokeriahan oon yrittäny vähentää ja syödä terveellisesti jne. Jostain netistä luin,että ku vaikka vaan viis kiloa laihuttaa ni heti paremmat mahikset lisääntyä,mutta kun mun ei oikeen tarttis laihtua,ainakaan noin paljoo,kai sitä kilon kaks vois,ni oon yrittäny syyä enemmän kasviksii sun muita ku yleensä ennen ja lisäsin vitamiinipilleritki päivittäisrutiineihin ja mies popsii kans vaikka sillä ei mtn vikaa vehkeis ookkaa eikä laadussa ;) huppuluokkaa...Haikaranpelättimen blogista noi vitamiinijutut bongasin ni pakko itekki kokeilla,vaikka tuskin  meillä mtn auttaa :(