Nyt on neuvolareissu takana ja kaikki hyvin....huuuuh..onneksi. Vauvan sydänäänet kuului...ihanaa..ja vaihteli 120-140 välillä ja liikuskelikin hyvin.

Ehkä pitäis pikkuhiljaa alkaa vaan luottamaan tähän raskauteen,tosin enhän mä vielä kauhean pitkällä ole.

Kun istuskelin siellä neuvolassa odottamassa vuoroa, tuli sisälle viimeisillään oleva nainen ja hänen pieni poikansa,käveli vielä hieman horjuvasti eikä osannut oikeastaan puhua yhtään...nooh minäpäs taas rupesin miettimään että nii'in kun on yksi lapsi saatu niin oho heti perään tärpänny toinen...olin kieltämättä kateellinen..en niinkään siitä että naisella oli jo toinen lapsi tulossa..vaan kuvittelin tietysti että tärpännyt heti ja ettei raskaaksi tulo ollut vaikeaa ja sitten taas rupesin ajattelemaan niitä joilla raskaaksi tulo kestää niiiin kauan,jos edes ikinä tärppää..ja tulinkin tosi surulliseks..meinas ihan itku tulla silmään...tästä syytän näitä HORMOONEITA...kröhöm :) mutta voi kun kaikki tietäisi että lapsi on niiiiiiiiiin suuri LAHJA. Enkä oikeastaan osaa ajatella itseäni raskaana...maha pömpöttää jne..mutta jotenkin aina neuvolaan mentäessä olotila on epätodellinen.